Kitaran omistaja

Seppo on musiikin kuluttajana moniruokainen. Ymmärtää klassista musiikkia yhtä vähän kuin kvanttifysiikkaa, mutta on kuunnellut Helsingin kaupunginorkesteria melkein 20 vuotta kausikorttilaisena. Ja nauttinut aina, kun musiikki on mielestään ollut nautinnollista.

Käy mielellään musiikkiteattereissa ja Mäntän Musiikkijuhlilla. Bongaa ennen kuulemattomia crossovereita, toivottomiakin Elvis-klooneja ja kaikkia nuoruutensa bändejä, joissa on mukana edes yksi alkuperäisjäsen. Rakastaa 60-lukua, siis aikaa, jolloin kaakkoon väännetyt nupit tärvelivät puhtaan kuulon vasemmasta korvastaan.

Omistaa tuntuvasti taitoaan parempia kitaroita. Fender Stratocaster on enemmän tyylihuonekalu kuin soittopeli. Sen verran sormet vielä taipuvat, että saattaa ilmoittautua säestämään pari kolmen soinnun biisiä - edellyttäen, ettei kukaan ole ihan selvin päin.

”Aina ei voi epäonnistua.”